Thyrotoxicosis ja kilpirauhastulehdus: mitä se on ja mitkä ovat syyt, oireet?

Kilpirauhastoksikoosi on nimitys kliinisille oireille, jotka johtuvat liiallisen kilpirauhashormonimäärän vaikutuksesta ihmiskehon kudoksiin (kun kilpirauhanen on yliaktiivinen).

Kilpirauhasen liikatoiminta on patologinen tila, jossa kilpirauhanen tuottaa liikaa hormonejaan, erityisesti tyroksiinia.

Kilpirauhasen liikatoiminta aiheuttaa niin sanotun hypermetabolisen oireyhtymän, jolle on ominaista nopea laihtuminen ja nopea, epäsäännöllinen sydämen syke.

Mitä kilpirauhasen liikatoiminta ja kilpirauhasen vajaatoiminta ovat?

Kilpirauhasen liikatoiminta on tila, joka johtuu kilpirauhasen liiallisesta toiminnasta, joka tuottaa kilpirauhashormoneja trijodityroniinia (T3) ja tyroksiinia (T4).

Kilpirauhasen liikatoiminta.

Kilpirauhashormonitoksisuus on joukko kliinisiä oireita, jotka johtuvat liiallisen kilpirauhashormonimäärän vaikutuksesta ihmiskehon kudoksiin.

Miten kilpirauhasta säädellään?

Kilpirauhasen toimintaa säätelevät aivolisäke ja hypotalamus tyreotrooppiseksi hormoniksi (TSH) kutsutun hormonin avulla.

Tätä hormonia tuotetaan hypotalamuksessa ja se varastoituu adenohypofyysiin. Sen erittymisen jälkeen kilpirauhanen stimuloituu toimimaan ja tuottamaan omia hormonejaan.

Kilpirauhasen tärkein tuote on...

Kilpirauhasen päätuote on tyroksiini. Tämä hormoni on kuitenkin vain esiaste trijodityroniinin tuotannolle. Nämä hormonit sitoutuvat veren plasman proteiineihin.

Ainoastaan vapaat fraktiot, lyhenteellä fT3 ja fT4, pääsevät soluihin.

Mihin näitä hormoneja käytetään kaikkialla?

Kilpirauhashormoneilla on monia tärkeitä tehtäviä elimistössä. Niiden vaikutukset kohdistuvat sikiöön jo kohdussa ja erityisesti aivojen, selkäytimen ja luuston kehityksen aikana.

Muita kilpirauhashormonien vaikutuksia:

• ne nopeuttavat sydämen sykettä ja lisäävät pulssia
• ylläpitävät keuhkojen asianmukaista toimintaa ja hengitystä
• edistävät suolen toimintaa
• vaikuttavat myönteisesti punasolujen tuotantoon.
• vaikuttavat myös muihin hormoneihin, esim. kasvuhormoniin, sukupuolihormoneihin ja lisämunuaishormoneihin.
• kiihdyttävät sokerien ja rasvojen aineenvaihduntaa.
• stimuloivat luun kiertoa
• ylläpitävät luustolihasten asianmukaista toimintaa

Kilpirauhashormonien yliaktiivisuudella ja ylituotannolla voi olla monia syitä.

Yleisimpiä syitä ovat seuraavat tilat:

• Basedowin tauti (60-85 % tapauksista).
• Multinodulaarinen struuma (10-30 %).
• Yksilokulaarinen struuma - toksinen adenooma (2-10 %).
• Lääkkeiden aiheuttama kilpirauhasen liikatoiminta (esim. amiodaroni, jodi).
  • Kun potilas käyttää liikaa jodia - Thyrotoxicosis factitia,
• Kilpirauhastulehdus - kilpirauhasen tulehdus (subakuutti, hashitoksikoosi).
• Kilpirauhasen liikatoiminta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen (postpartum).
• Iatrogeeninen - hoidon tai leikkauksen jälkeen
• Liiallinen TSH:n eritys (esim. aivolisäkekasvain, TSH-resistenssi).
• Munasarjojen struuma
• Kilpirauhassyöpä

Gravesin Basedowin tauti

Yleisimpiä kilpirauhasen liikatoiminnan syitä.

Koskee ensisijaisesti naisia ja 4-5 kertaa useammin kuin miehiä, erityisesti toisen ja neljännen elinvuosikymmenen välillä.

Kyseessä on autoimmuunisairaus. Elimistössä muodostuu autovasta-aineita, jotka aktivoivat tyrotropiinireseptoria (reseptori, johon TSH sitoutuu). Kun tällaiset autovasta-aineet sitoutuvat TSH-reseptoriin, kilpirauhanen stimuloituu automaattisesti tuottamaan hormoneja.

Aivolisäke reagoi tähän vähentämällä TSH-hormoninsa eritystä. Kilpirauhanen tuottaa kuitenkin edelleen runsaasti hormoneja, koska autovasta-aineet stimuloivat sitä.

Nämä autovasta-aineet sitoutuvat antigeeneihin myös muualla elimistössä, esimerkiksi silmämunien takana, sääriluun ihonalaiskudoksessa, käsissä ja jaloissa. Graves-Basedowin taudilla on siis kilpirauhastoksikoosin lisäksi muitakin tyypillisiä oireita, kuten endokriininen orbitopatia, pretibiaalinen myksedeema tai akropatia.

Näiden oireiden lisäksi vallitsee diffuusi struuma eli kilpirauhasen selvä suurentuminen.

Struma nodularis (nodulaarinen struuma)

Struma on termi, joka viittaa kilpirauhasen kivuttomaan laajentumiseen yli normaalin tilavuuden.

Kilpirauhasen normaali tilavuus on noin 18-22 ml.

Kilpirauhasen suurentumiseen on jälleen useita syitä. Kyhmymäisessä struumassa elimen sisälle muodostuu kyhmyjä tai kyhmyjä, jotka ovat useimmiten täynnä nestettä.

Struma ovarii

Struma ovarii on yksi hyvin harvinaisista sairauksista. Sen aiheuttaa ns. ektooppinen kilpirauhaskudos, joka sijaitsee munasarjoissa.

Se on eräänlainen niin sanottu teratooma.

Teratooma on kasvain, joka on syntynyt alkionkehityksen aikana. Kun kaikkien elinten kudokset kehittyivät ja solut vaelsivat oikeille paikoilleen, jotkut "vaelsivat" väärään paikkaan ja pesivät siellä.

Näin kilpirauhaskudos joutui munasarjaan, jolla on kilpirauhasen täysi toiminta ja joka pystyy tuottamaan kaikkia hormoneja kuin oikea kilpirauhanen.

Kaksoishormonituotannon seurauksena on kilpirauhasen liikatoiminta.

Kilpirauhasen liikatoiminta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen

Raskauden aikana kilpirauhasen liikatoiminta on melko yleistä ja monissa tapauksissa vaaratonta.

Se johtuu "raskaushormonin" hCG:n (ihmisen koriongonadotropiini) vaikutuksesta kilpirauhaskudokseen ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Tuloksena voi olla niin sanottu ei-autoimmuuniraskauden kilpirauhasen liikatoiminta, johon liittyy usein liiallista oksentelua.

Tällä tilalla on taipumus korjaantua spontaanisti ajan myötä eikä se vaadi hoitoa.

Toinen yleinen tila on synnytyksen jälkeinen kilpirauhastulehdus eli kilpirauhastulehdus. Kyseessä on autoimmuunisairaus, jossa muodostuu vasta-aineita, jotka tuhoavat kilpirauhaskudosta. Hajonneista soluista irtoaa hormoneja, mikä aiheuttaa kilpirauhastulehduksen.

Tämä sairaus ilmenee useimmiten kuuden kuukauden kuluessa syntymästä.

Aluksi esiintyy kilpirauhastoksisuutta, joka johtuu hormonien huuhtoutumisesta. Noin 40 prosentissa tapauksista tauti etenee (1-2 kuukauden kuluttua) seuraavaan vaiheeseen eli kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) johtuu kudostuhosta ja sen puuttumisesta.

Se ilmenee lihaskipuina ja masennuksena.

Kilpirauhashormoneilla on monia tehtäviä ja vaikutuskohtia elimistössä, minkä vuoksi korkeat kilpirauhashormonipitoisuudet (kilpirauhastoksikoosi) aiheuttavat monenlaisia oireita.

Kilpirauhastoksikoosin oirekokonaisuutta kutsutaan hypermetaboliseksi oireyhtymäksi, ja siihen kuuluu mm:

• Tahaton laihtuminen, laihtuminen jatkuu energiansaannin lisäämisen jälkeenkin tai ilman liikuntaa
• Nopea syke, jota kutsutaan takykardiaksi (yli 100 lyöntiä minuutissa).
• Epäsäännöllinen sydämen rytmi - rytmihäiriöt, esim. sydämen rytmihäiriö.
• Sydämen jyskytyksen tunne - sydämentykytys.
• Lisääntynyt ruoan syönti
• Hermostuneisuus, ahdistuneisuus ja ärtyneisyys.
• Käsien ja sormien tärinä
• lisääntynyt hikoilu
• Epäsäännöllinen kuukautiskierto
• Lämpöintoleranssi
• Usein esiintyvä ripuli
• Suurentunut kilpirauhanen
• Lisääntynyt väsymys
• Lihasheikkous
• Nukahtamisvaikeudet ja tiheä herääminen.
• Ihon laadun heikkeneminen
• Hienot, hauraat hiukset
• hauraat kynnet

Iäkkäillä potilailla on tavallista, että jotkin oireet puuttuvat tai niiden kulku on lievempi.

Gravesin silmäsairaus

Tirotoksikoosin tunnettu oire on niin sanottu Gravesin oftalmopatia, joka vaikuttaa silmiin.

Riski on suurentunut niillä potilailla, jotka tupakoivat.

Gravesin oftalmopatiassa silmämunat ovat selvästi suurentuneet ja pullistuneet. Tämä johtuu silmien takana olevien kudosten ja lihasten turvotuksesta.

Gravesin oftalmopatian oireita ovat muun muassa:

• suuret pullistuneet silmät
• sidekalvojen kuivuus
• silmien punoitus
• turvotus
• liiallinen itkuisuus
• vierasesineen tunne silmissä
• lievä kalpeus
• näön hämärtyminen tai kaksoiskuvat
• silmien liikkeiden rajoittuminen

Kaikkien diagnoosien perustana ovat potilaan anamneesi ja lääkärintarkastus.

Objektiivisessa tutkimuksessa lääkäri voi havaita sormien vapinaa käsiä taivutettaessa, vilkkaita jänteisiin ja luustoon kohdistuvia refleksejä, suuret kiiltävät silmät tai lämpimän hikisen ihon.

Kun kilpirauhasta tunnustellaan kaulalla, kilpirauhanen on suurentunut, ja se voi "hypätä" nielaistessa. Joskus kilpirauhanen on muhkurainen tai kivulias.

Toinen diagnostinen testi on sydämen EKG, jossa voi näkyä epäsäännöllinen sydämen rytmi tai nopea syke.

Verikokeet ja T3 + T4 + TSH-arvot taulukossa.

Kilpirauhashormonipitoisuudet analysoidaan otetusta verinäytteestä.

Korkeat tyroksiinipitoisuudet (T4) ja matalat TSH-pitoisuudet ovat merkki kilpirauhasen liikatoiminnasta.

TSH-tasot ovat tärkeitä. Tämä aivolisäkkeestä erittyvä hormoni "lähettää" kilpirauhaselle signaalin, jotta se tuottaisi enemmän tyroksiinia. Jos tyroksiinia on liikaa, takaisinkytkentä vähentää TSH:n eritystä.

TSH:n väheneminen ilmoittaa kilpirauhaselle, että se hidastaa tyroksiinin tuotantoa ja eritystä.

Jos verikokeissa todetaan sekä korkea tyroksiini- että korkea TSH-pitoisuus, kyseessä on sentraalinen kilpirauhasen liikatoiminta.

Sentraalisessa kilpirauhasen liikatoiminnassa kilpirauhasen ja aivolisäkkeen välinen takaisinkytkentäsilmukka ei toimi.

Korkeat tyroksiinitasot eivät aiheuta TSH:n erityksen vähenemistä, joten aivolisäke tuottaa suuria määriä TSH:ta ja kilpirauhanen suuria määriä tyroksiinia.

Muita kilpirauhasen liikatoiminnan diagnoosia tukevia veriparametreja ovat:

• korkeat bilirubiinipitoisuudet
• alentunut neutrofiilien määrä
• vähentynyt verihiutaleiden määrä
• lisääntynyt luun vaihtuvuus
• kohonneet maksan toimintakokeet
• alhainen kalsium- ja lisäkilpirauhashormonipitoisuus

Taulukossa esitetään viitearvot fT3:lle (vapaa trijodityroniini).

Taulukossa esitetään viitearvot vapaalle tyroksiinille (fT4).

Taulukossa esitetään TSH:n - tyreoglobuliinin/kilpirauhasen toimintaa stimuloivan hormonin/kilpirauhashormonin viitearvot.

Viitearvot voivat hieman vaihdella laboratoriosta riippuen.

Kilpirauhasen ultraäänitutkimus

Ultraääni on kilpirauhasen helpoimmin saatavilla oleva kuvantamistutkimus.

Sen etuna on, että potilasta ei rasiteta radioaktiivisella tai ionisoivalla säteilyllä. Sitä käytetään myös nodulaarisen struuman erottamiseen tai kilpirauhasen imusolmukkeiden tutkimiseen esimerkiksi syöpää epäiltäessä.

Radiojodin ottotutkimus

Tässä erikoiskokeessa määritetään, kuinka paljon jodia kilpirauhanen pystyy ottamaan vastaan.

Kun pieni radioaktiivista jodia (radiojodia) sisältävä tabletti on otettu, kilpirauhasta seurataan neljän, kuuden tai 24 tunnin välein.

Suuri radioaktiivisen jodin saanti on merkki kilpirauhasen yliaktiivisuudesta ja lisääntyneestä tyroksiinin tuotannosta.

Jos todetaan kilpirauhasen liikatoimintaa, mutta radiojodin ottotesti on negatiivinen, se tarkoittaa, että kilpirauhaseen varastoitunutta tyroksiinia vuotaa verenkiertoon. Kyseessä voi siis olla tulehduksellinen kilpirauhassairaus eli kilpirauhastulehdus.

Taudin kulku riippuu kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttajasta ja oireiden vakavuudesta.

Kilpirauhastulehduksen oireet ovat usein hyvin lieviä ja jäävät lääkärin huomaamatta.

Tällöin tauti jää diagnosoimatta vuosiksi. Se havaitaan vasta tilan dekompensoituessa, mikä voi olla hyvin akuutti kilpirauhaskriisin kuvan alla.

Tyreotoksinen kriisi on hengenvaarallinen tila, joka edellyttää potilaan sairaalahoitoa ja elintoimintojen seurantaa teho-osastolla.

Tyrotoksinen kriisi

Kilpirauhasen myrkytyskriisi on hengenvaarallinen tila, joka syntyy hoitamattoman kilpirauhasen myrkytyksen eli kilpirauhasen liikatoiminnan pahenemisen jälkeen.

Tilan dekompensoituminen tapahtuu usein infektion, suuren leikkauksen tai trauman jälkeen. Tyreotoksinen kriisi voi syntyä myös, jos potilas lopettaa kilpirauhasen liikatoiminnan hoitoon tarkoitetun lääkityksen tai ottaa liikaa jodia sisältäviä valmisteita.

Tyreotoksisen kriisin oireita ovat muun muassa:

• Korkea kuume (> 40 °C tai enemmän).
• Psyyken ja tajunnan muutokset (delirium, hallusinaatiot, uneliaisuus, kouristukset, kooma).
• Ripuli
• Pahoinvointi, oksentelu ja vatsakipu.
• Silmien ja ihon valkuaisten kellastuminen.
• Nopea pulssi
• sydämen rytmihäiriöt (eteisvärinä)
• Keuhkoödeema

Tyreotoksisessa kriisissä oleva potilas on vietävä tehohoitoyksikköön ja kaikkia elintoimintoja on seurattava.

Ensisijainen hoito on tyreostaattilääkkeet, beetasalpaajat ja kortikosteroidit. Nestehoito, vitamiinien tai antibioottien antaminen ovat tärkeä osa hoitoa.

Joissakin tapauksissa potilaalle on tehtävä tyreoidektomia.