Pityriasis versicolor: Mikä se on ja mitä oireita sillä on? Syyt ja leviäminen

Pityriasis versicolor kutsutaan muuten myös nimellä tinea versicolor. Se määritellään pinnalliseksi, ei-tulehdukselliseksi tai lähes ei-tulehdukselliseksi sairaudeksi. Se kuuluu pinnallisiin mykooseihin. Ne syntyvät loistaudin aiheuttaman sieni-infektion seurauksena.

Se muodostaa noin 20 prosenttia kaikista mykoottisista infektioista.

Pinnalliset ihomykoosit jaetaan etiologiansa mukaan seuraaviin:

• Kandidaasi - kandidoosi
• dermatofyytoosit - Tinea corporis - Tinea corporis.
• keratomykoosit - Pityriasis versicolor (Tinea versicolor).

Lue myös: Loissieni, kandidiaasi: Voivatko ihosienet vahingoittaa elimiä?

Taudin pääasiallinen aiheuttaja on hiivasieni Malassezia furfur.

Vuonna 1846 E. Eichstedt kuvasi ensimmäisenä mykoottisten alkuaineiden löytymisen ihosairauden pityriasis versicolor -esiintymistä. Nimitystä Microsporon furfur käytettiin näistä mikro-organismeista vasta vuonna 1853.

Ranskalainen Henri Baillon käytti nimeä Malassezia furfur ensimmäisen kerran vuonna 1889.

Tauti koskee pääasiassa jälkipuberteettisia nuoria tai nuoria aikuisia.

Sen uskotaan johtuvan lisääntyneestä talintuotannosta näissä ikäryhmissä. Hiivalla on siten erinomainen kasvualusta.

Tautia esiintyy pääasiassa kesäkuukausina. Tekijöitä, jotka aiheuttavat taudin esiintymistä kesäkuukausina, ovat muun muassa korkeammat lämpötilat, hikoilu, hengittämättömien vaatteiden ja kenkien käyttäminen sekä urheiluharrastukset.

Tautia esiintyy eniten subtrooppisessa ja trooppisessa ilmastossa. Trooppisissa maissa taudin esiintyvyys on jopa 50 %.

Pohjoisilla alueilla, kuten Ruotsissa, taudin esiintyvyys on vain 1 %.

Se johtuu pääasiassa riittämättömästä haihtumisesta ihon läpi synteettisten vaatteiden ja huonon hygienian vuoksi.

Tauti tarttuu yhtä lailla molempiin sukupuoliin. Se on matala tartuntatauti. Henkilö voi saada tartunnan joko suorassa kosketuksessa sairaan henkilön ihon kanssa tai vaatteiden välityksellä.

Taudin aiheuttaja on lipofiilinen hiiva Malassezia furfur. Tämä hiiva on yleinen osa terveen ihon pintaa. Se syö talia.

Ihmisillä, jotka kärsivät lisääntyneestä hikoilusta tai työskentelevät ympäristöissä, joissa lämpötila on kohonnut, hiiva voi lisääntyä ja aiheuttaa taudin.

Tiesitkö, että...

Useimmat malassezialajit kuuluvat ihmisen ja eläinten ihon normaaliin mikroflooraan. Yhden ihmisen ihoalueen pinnalta voidaan tunnistaa keskimäärin 2-3 eri malassezialajia.

Altistavia tekijöitä ovat mm:

• liiallinen hikoilu (hyperhidroosi)
• peittävä vaatetus
• seborrea
• immuunijärjestelmän häiriöt

Myös perinnöllisyyden vaikutusta on pohdittu. Aurinkovoiteilla ja öljyillä voi olla jonkinlainen vaikutus taudin kehittymiseen. Niiden sisältämät lipidit toimivat Malassezia furfur -hiivasienen lisääntymisen substraattina.

Lipofiliteetti on kaikille Malassezia furfur -lajeille ominainen piirre. Lähes kaikki Malassezia-lajit ovat riippuvaisia ulkoisesta lipidien saannista. Niiden solut eivät kykene tuottamaan tyydyttyneitä rasvahappoja.

Nämä rasvahapot ovat välttämättömiä hiivan elämälle. Niitä tarvitaan soluseinän muodostamiseen. Runsas rasva-aineiden lähde on tali ja ihmisen iho. Iho on sopiva luonnollinen ympäristö tämän hiivan kasvulle.

Malassezia-hiivat tuottavat useita aineenvaihduntatuotteita, joilla on tärkeä rooli niiden vuorovaikutuksessa isäntäorganismin kanssa.

Esimerkiksi melaniinituotannon keskeisen entsyymin (tyrosinaasi) estäminen johtaa isännän melanosyyttien vähentyneeseen melaniinituotantoon ja hypopigmentoituneiden laikkujen muodostumiseen iholle.

Tiesitkö, että...

Yleensä, riippumatta lipofiilisen hiivan tyypistä, noin 80-100 % terveistä aikuisista on kolonisoitunut malassezialla.

Pityriasis versicolor voi olla voimakkaan hikoilun ilmentymä vegetatiivisessa dystoniassa, kilpirauhasen liikatoiminnassa, tuberkuloosissa ja HIV:n aiheuttamassa infektiossa.

Taudin oireiden ulkonäkö voi vaihdella. Siksi nimi versicolor = kirjava. Vaaleanruskeat läiskät näkyvät pigmentoimattomalla iholla. Valkoiset läiskät näkyvät pigmentoidulla iholla.

Tauti ilmenee jyrkästi rajattuina läiskinä. Aluksi ne ovat linssin kokoisia. Myöhemmin niihin ilmestyy kahvinvalkoisia tai likaisen keltaisia tai ruskeita läiskiä. Ne ovat karttamaisia.

Taudille tyypillinen oire on, että vauriot kuoriutuvat. Tämä oire on tärkeä diagnostinen merkki. Se erottaa muut kuoriutumattomat pigmenttiläiskät (vitiligo).

Talvikuukausina vauriot ovat tummempia (ruskehtavia). Kesäkuukausina, erityisesti auringonoton jälkeen, ne ovat ympäröivää ihoa vaaleampia tai valkoisia.

Ennaltaehkäisevä alue on keskirinta ja selkä. Näillä alueilla on runsaasti talirauhasia. Näiltä alueilta ilmenemismuodot leviävät vartalon sivuille.

Joskus taudin oireita voi esiintyä navan alueella, reisien sisäpuolella ja olkapäillä.

Taudin diagnosointi perustuu tyypilliseen kliiniseen kuvaan, kulkuun ja hilseilyyn. Diagnoosin kannalta ratkaisevaa on sienien esiintyminen natiivivalmisteessa raaputetuista hilseistä.

Miten vauriot kuoriutuvat?

Pityriasis versicolor -taudissa vauriot hilseilevät varovasti. Tämä hienojakoinen hilseily korostuu erityisesti silloin, kun hilseet raaputetaan pois puisella lastalla. Tämä on suhteellisen yksinkertainen diagnostinen oire, joka erottaa muut pigmenttiläiskäiset taudit, jotka eivät ole hilseileviä.

Aiheuttajan tunnistaminen on tärkeä apu erotusdiagnostiikassa ja tarkan etiologisen diagnoosin tekemisessä. Se on myös perusta tehokkaan hoidon määrittämiselle.

Hiukset, suomut, rakkuloiden peitteet ja kynsien osat tutkitaan mikroskooppisesti. Viljelytutkimus täydentää mikroskooppista tutkimusta. Kudosten histopatologista tutkimusta käytetään erityisesti syvissä mykooseissa.

Pityriasis versicolor voidaan diagnosoida väärin:

• Pityriasis rosea
• Tinea corporis
• Vitiligo
• Pityriasis alba
• Seborrooinen ihottuma
• Psoriasis
• Tinea corporis
• Sekundaarinen kuppa
• Mycosis fungoides

Lue myös: Kuppa: Mitkä ovat oireet, vaiheet ja pysyvät vaikutukset? Miten se tarttuu?

Taudin kulku on krooninen, ja oireita esiintyy aluksi lähinnä kyljissä, vartalossa, rinnassa tai vyötärön ympärillä.

Follikkelien ulokkeisiin muodostuu pieniä, noin 1 cm:n kokoisia läiskiä, jotka voivat sulautua laajoiksi alueiksi.

Läiskien väri vaihtelee henkilöittäin. Jopa samalla henkilöllä läiskät eivät välttämättä ole samanvärisiä. Tyypillisin väri on vaaleankeltainen. Joskus siinä voi olla punertava vivahde.