Skitsofrenian hoito: Voiko sen parantaa? Lääkitys, psykoterapia ja muuta?

Yleensä hoito riippuu taudin vaiheesta.

Jos taudin akuutti vaihe on alkanut ja oireet ovat voimakkaita tai potilas on vaaraksi itselleen ja muille, tarvitaan intensiivistä kriisiapua ja -hoitoa.

Akuutissa vaiheessa kehittyy psykoosin oireita ja tarvitaan lääkitystä.

Vaiheessa, jossa oireet vähenevät tai häviävät, perhe ja potilas saavat tietoa sairaudesta. Psykoterapeuttiset lähestymistavat, kuten yksilö-, ryhmä- ja perheterapia, astuvat esiin.

Jos potilaan terveydentila on vakiintunut, hän voi osallistua erilaisiin psykososiaalisen kuntoutuksen muotoihin. Jos hän on opiskellut, hän voi palata opiskelun pariin, osallistua vapaa-ajan toimintaan ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan skitsofrenian hoidon on kuitenkin oltava kokonaisvaltaista, ja siihen on sisällyttävä biologinen hoito (lääkehoito, sähköshokkihoito) sekä psykoterapeuttiset ja psykososiaaliset toimet.

Käytännössä skitsofrenian hoito voidaan jakaa neljään vaiheeseen:

1. Skitsofrenian akuutin psykoottisen tilan hoito. Tavoitteena on saada skitsofreniaa sairastava henkilö rauhoittumaan ja mahdollistaa jatkohoitotoimenpiteet.

Ensisijaisia toimenpiteitä ovat sanalliset tekniikat potilaan rauhoittamiseksi, rauhoittavien lääkkeiden antaminen psykomotorisen levottomuuden ja/tai aggressiivisten oireiden esiintyessä. Jos ne epäonnistuvat tai jos potilaalle tai ympäristölle aiheutuu suuri riski vahingoittaa potilasta, voidaan käyttää fyysistä rajoittamista lainsäädännöllisiä normeja noudattaen.

Akuuttien psykoottisten oireiden, joihin liittyy levottomuutta tai aggressiivisia oireita, farmakologisessa hoidossa olisi käytettävä parenteraalisia tai liukoisia lääkemuotoja. Antipsykoottien lisäksi olisi annettava parenteraalisia bentsodiatsepiineja rauhoittavan vaikutuksen nopeuttamiseksi.

Apauriinin (bentsodiatsepiini) antaminen on kuitenkin edelleen ensisijainen hoito.

2. Akuutti vaihe, jossa pyritään tukahduttamaan skitsofrenian akuutit oireet, erityisesti positiiviset oireet, kuten harhaluulot, hallusinaatiot ja käytöshäiriöt.

Se kestää yleensä 6-8 viikkoa. Sen tehoa arvioidaan 2-4 viikon kuluttua. Hoidon vaihtaminen kahden ensimmäisen viikon aikana on aiheellista vain, jos ilmenee sivuvaikutuksia tai sietämättömyyttä.

3. Stabilisaatiohoito, jolla pyritään minimoimaan stressitilanteet ja edistämään potilaan kykyä sopeutua alkuperäiseen sosiaaliseen ympäristöönsä.

Jos potilaan tila on vakiintunut akuuttivaiheessa asetetulla tietyllä hoidolla, sitä on jatkettava vähintään 6 kuukauden ajan muuttumattomilla annoksilla.

Tämä ajanjakso on optimaalinen tärkeimmille ei-farmakologisille menettelyille, kuten psykoterapeuttisille interventioille, psykoedukaatiolle ja psykososiaalisille interventioille. Jos mahdollista, voidaan käyttää osittaista sairaalahoitoa psykiatrisessa sairaalassa.

4. Ylläpitovaiheen tavoitteena on estää uusiutuminen ja luoda edellytykset täydelliselle sosiaaliselle toipumiselle (remissiolle).

Lääkehoito ja sähköpulssihoito kuuluvat tavanomaisiin biologisiin skitsofrenian hoitomenetelmiin.

Elektrokonvulsiivinen terapia (ECT) on turvallinen hoitomenetelmä, jolla on nopea terapeuttinen vaikutus. Se suoritetaan nykyisin yleisanestesiassa nykyaikaisilla laitteilla, jotka mahdollistavat annostelun ja sekä tehon että sivuvaikutusten seurannan riskien ja haittavaikutusten minimoimiseksi.

Skitsofrenian hoidossa ECT:n käyttöaiheita ovat pääasiassa akuutit tilat, jotka uhkaavat henkeä tai terveyttä, sekä myös lääkkeille resistentit (lääkkeisiin reagoimattomat) tautimuodot, joissa ECT:n vaikutus on synergistinen apauriinin antamisen kanssa.

Psykoterapia skitsofrenian hoidossa ei ole vaihtoehto lääkehoidolle, mutta yhdessä biologispsykofarmakologisen hoidon kanssa se auttaa tehokkaasti vähentämään skitsofrenian oireita minimiin, mukaan lukien kognitiiviset puutteet.

Skitsofreniapotilaiden psykoterapiassa tärkeää on tukihoito, johon liittyy psykoedukaatiota sairaudesta ja hoidosta.

Tietoa annettaessa otetaan huomioon potilaan kliininen tila, voimavarat ja puutteet. Koulutus vähentää ahdistusta, itsesyytöksiä ja toivottomuutta, ja se voi myös auttaa potilasta kehittämään omia voimavarojaan stressistä selviytymiseksi, relapsien ehkäisemiseksi ja terveen toimintakyvyn palauttamiseksi.

Skitsofreniaa sairastavien potilaiden hoidossa perheenjäsenten yhteistyö on tärkeää, jotta potilasta voidaan tukea hoidossa, tunnistaa varhaiset varoitusmerkit ja vähentää stressitekijöitä, jotka voivat johtaa uusiutumiseen.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia auttaa parantamaan skitsofreniapotilaiden sosiaalista toimintakykyä. Se voi johtaa kognitiivisten puutteiden muuttamiseen, kroonisten positiivisten ja negatiivisten oireiden hallintaan ja relapsien ehkäisyyn.

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa käytetään useita hyvin kehitettyjä menetelmiä ja strategioita tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kuten sosiaalisten taitojen harjoittelua, itseopiskelutekniikoita, eristettyjen vajeiden harjoittelua jne.

Yhteisöhoidolla on tärkeä asema skitsofreniapotilaiden kokonaishoidossa. Se on yksi vaihtoehto psykiatriselle hoidolle, erityisesti yhteistyöhön kykeneville skitsofreniapotilaille. Tässä yhteydessä potilaat ovat osa terapeuttista yhteisöä, ja tehokasta kokonaisvaltaista apua voidaan tarjota emotionaalisen tuen, ihmissuhdekontaktien ja potilaan tilan päivittäisen seurannan mahdollistamissa olosuhteissa.

Muita yhteisöllisen hoidon muotoja ovat psykososiaaliset keskukset, sosioterapiakerhot ja itseapuryhmät. Potilaan on kuitenkin oltava mahdollisimman hyvin perillä sairaudestaan sen vaiheesta riippuen.