Guillain-Barré-oireyhtymän hoito: lääkkeet ja tukihoito

Immunoterapia

Immunoterapia sisältää plasmafereesin ja immunoglobuliinien (IVIg) antamisen. Se on yksi tehokkaista hoitomenetelmistä.

Immunoterapiaa käytetään tapauksissa, joissa potilas ei pysty kävelemään vähintään 10 metriä ilman apua.

Kahden edellä mainitun menetelmän yhdistelmällä ei ole toistaiseksi saatu parempia tuloksia kuin valitsemalla kumpikaan menetelmä yksinään. Molemmat hoitomuodot maksavat suunnilleen saman verran, ja molempien yhteisenä periaatteena on toipumiseen tarvittavan ajan lyhentäminen.

IVIg on tehokkainta, jos hoito aloitetaan kahden viikon kuluessa kävelyhäiriön alkamisesta. IVIg-valmisteet vaihtelevat valmistajasta riippuen, ja niiden suola-, sokeri-, pH- ja IgA-vasta-ainepitoisuudet vaihtelevat.

IVIg-hoidon on oltava ehdottoman yksilöllistä ja räätälöityä potilaskohtaisesti.

IVIG:n tärkein aktiivinen komponentti on IgG-vasta-aineet. Nämä vasta-aineet miehittävät vaurioituneiden hermorakenteiden reseptoreita ja estävät siten "haitallisten" autovasta-aineiden sitoutumisen.

IVIG:n tavanomainen annos on 2 g lääkettä 1 kg:n painoa kohti. Annos jaetaan kahdesta viiteen päivään.

Infuusion ensimmäisen tunnin aikana potilaan elintoimintojen jatkuva seuranta 15 minuutin välein on tärkeää. Ennen jokaista annosta voidaan antaa parasetamolia tai antihistamiinia.

Hoito on vaativampi munuaisille. Siksi munuaisten toiminta on tarkistettava ennen jokaista annosta ja säännöllisesti sen jälkeen. Henkilöille, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt, infuusionopeus on puolet normaalista infuusionopeudesta.

Vakavia haittavaikutuksia ovat mm:

• laskimotromboembolia (hyytymän muodostuminen laskimoon, josta on kulkuyhteys elimistöön).
• anafylaksia (vakava allerginen reaktio, joka on hengenvaarallinen).
• akuutti munuaisten vajaatoiminta
• aseptinen aivokalvontulehdus
• aivohalvauksen kaltaiset tilat

IVIG-hoitoa saavilla potilailla on kuitenkin edelleen vähemmän hoitoon liittyviä sivuvaikutuksia ja komplikaatioita kuin plasmafereesiin asetetuilla potilailla.

Plasmafereesi on hoitomenetelmä, jossa autovasta-aineet poistetaan verestä. Se on vasta-aiheinen raskaana oleville potilaille tai hemodynaamisesti epävakaille potilaille.

Plasmafereesi annetaan 4 viikon kuluessa oireiden alkamisesta ei-kävelykykyisille potilaille ja 2 viikon kuluessa kävelykykyisille potilaille.

Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat hypotensio, hypokalsemia ja trombosytopenia, jotka yleensä paranevat 24-48 tunnin kuluessa.

Jos potilaille on tehtävä useita plasmanvaihtoja, yksittäisten hoitokertojen on oltava 24 tunnin välein, jotta hyytymistekijät eivät laske.

Plasmafereesihoidon hyötyjä ovat lihasvoiman palautuminen, pysyvän motorisen invaliditeetin pienempi todennäköisyys ja uusiutumien väheneminen vuoden kuluttua ensimmäisestä GBS-tapauksesta.

Kortikosterapia

Kortikosteroideista ei ole hyötyä GBS:n hoidossa, ja ne saattavat jopa pahentaa potilaan tilaa.

Tukihoito

Tukihoito on olennaista GBS:n hoidossa. Syvän laskimotromboosin ehkäisy on tärkeää. Hepariinivalmisteita, enoksapariinia, annetaan.

Myös elastisten kompressiosukkien laittaminen, kunnes potilas pystyy kävelemään itsenäisesti, on tehokasta.

Hengityksen, pulssin ja verenpaineen seuranta on erittäin tärkeä osa GBS-potilaan hoitoa.

Potilaille, joita joudutaan ventiloimaan keuhkotuuletuksella, on tehtävä trakeostomia (pitkäaikaista ventilaatiota varten tarkoitetun putken poisto) 2 viikon kuluttua.

Lisäksi annetaan yksinkertaisia kipulääkkeitä, kuten parasetamolia ja ei-steroidisia tulehduskipulääkkeitä. Nämä eivät kuitenkaan välttämättä tehoa lihaskipuun.

Kivunlievitykseen valitaan yleensä opioidianalgeetit. Niiden antamiseen liittyy useita haittavaikutuksia, kuten ulostaminen, ummetus, virtsarakon häiriöt ja muut.

Kuntoutushoidossa olisi keskityttävä raajojen oikeaan asentoon, ryhtiin ja oikean ravitsemuksen ylläpitämiseen.

Rokotukset olisi jätettävä pois akuuttivaiheessa tai 1 vuosi GBS-episodin jälkeen. Sen jälkeen voidaan suorittaa aktiivinen rokottaminen. Poikkeuksena ovat rokotteet, joihin liittyy GBS:n riski rokotuksen jälkeisenä aikana.