Jäykkäkouristuksen hoito: Lääkkeet, antibiootit ja muu erikoissairaanhoito.

Jäykkäkouristuksen onnistunut hoito on parasta toteuttaa tehohoitoyksikössä yhteistyössä useiden asiantuntijoiden, kuten anestesiologin, neurologin, infektiolääkärin tai kardiologin kanssa.

Hoidon päätavoitteet ovat:

• toksiinin tuotannon keskeyttäminen
• sitoutumattoman toksiinin neutralointi
• lihaskouristusten hallinta
• autonomisen hermoston säätelyhäiriöiden hallinta.
• sopivasti ajoitettu tukihengityshoito.

Kahden viime vuosikymmenen aikana hoidon peruspilareita ovat olleet voimakas sedaatio, lihashalvaus ja keinotekoinen keuhkotuuletus.

Toksiinintuotannon keskeyttäminen

Vammojen hoito

Paikallinen haavanhoito, mukaan lukien kirurginen haavanpuhdistus, on olennaisen tärkeää. Vierasesineet on poistettava haavasta. Haavat on pidettävä jatkuvasti kosteina ja jätettävä auki.

Kuollut ja nekroottinen kudos on myös poistettava kirurgisesti.

Mikrobilääkehoito

Jäykkäkouristusta sairastaville potilaille annetaan yleisesti mikrobilääkkeitä, mutta niillä on todennäköisesti vain suhteellisen vähäinen merkitys sen hoidossa. Penisilliiniä, joka tehoaa useimpiin klostridiooseihin, ei enää suositella jäykkäkouristukseen. Penisilliini on GABA:n (keskushermoston tärkein hermovälittäjäaine) antagonisti, ja se voi pahentaa kouristuksia.

Tällä hetkellä asianmukainen hoitovaihtoehto on metronidatsolin suonensisäinen anto (500 mg 6 tunnin välein aikuisilla tai 7,5 mg/kg 6 tunnin välein imeväisillä).

Vaihtoehtoisia antibiootteja ovat klindamysiini, tetrasykliini ja vankomysiini.

Sitoutumattoman toksiinin neutralointi

Valitettavasti sellaisen antitoksiinin antamisesta, jonka on tarkoitus inaktivoida keskushermostoon sitoutunut toksiini, ei ole hyötyä. Tämä johtuu siitä, että tetanospasmin on sitoutunut kudoksiin palautumattomasti. Vain sitoutumaton toksiini voidaan inaktivoida.

Vielä kiertävän toksiinin neutralointi ennen sen sitoutumista hermosoluihin estää toksiinin leviämisen keskushermostossa ja vähentää siten merkittävästi muita jäykkäkouristuksen oireita. Erityishoito on aloitettava välittömästi, kun tätä infektiota epäillään.

Lihaskouristusten hallinta

Massiiviset lihaskouristukset voivat aiheuttaa hengitysvajausta, tukehtumista ja johtaa yleiseen uupumukseen.

Lihaskouristusten provosoitumista voidaan vähentää sijoittamalla potilas pimeään ja hiljaiseen huoneeseen.

Rauhoittuminen ja lihasrelaksaatio voidaan saavuttaa antamalla diatsepaamia ja muita bentsodiatsepiiniryhmän lääkkeitä (loratsepaami tai midatsolaami), jotka ovat yhtä tehokkaita. Vaikka nämä aineet kykenevät epäsuorasti estämään toksiinin vaikutusta, ne eivät palauta häiriintyneitä inhibitorisia prosesseja keskushermostossa.

Jos kouristuksia ei voida lievittää riittävästi, käytetään niin sanottuja neuromuskulaarisia salpaajia. Neuromuskulaarinen salpaus voidaan saada aikaan kurareformilääkkeillä. Yleisimmin käytettyjä lääkkeitä ovat pancuronium ja vecuronium.

Autonomisen hermoston säätelyhäiriöiden hoito

Sitä hoidetaan tukahduttamalla autonomisen hermoston toimintahäiriön aiheuttavaa liiallista katekoliamiinin vapautumista.

Lääkkeinä käytetään esimerkiksi lablolia tai morfiinia. Jälkimmäistä käytetään yleisesti autonomisen toimintahäiriön hallintaan sekä sedaation aikaansaamiseen ja sykkeen säätelyyn. Muita sopivia lääkkeitä ovat esimerkiksi atropiini, klonidiini ja epiduraalinen bupivisiini.

Tuki- ja hengityshoito

Trakeostomia (kurkkuun luotu hengitysaukko) ja siirto tehohoitoyksikköön on tehtävä viipymättä, ennen kuin kouristukset alkavat.

Trakeostomia on tehtävä 24 tunnin kuluessa diagnoosista potilaille, joille odotetaan kehittyvän lievää tai keskivaikeaa jäykkäkouristusta.

Aluksi käytetään endotrakeaalista intubaatiota (suuontelon kautta hengitysteihin työnnettävä putki). Pitkäaikaisessa mekaanisessa ventilaatiossa potilasta olisi ventiloitava trakeostomian kautta. Tämä mahdollistaa myös liman paremman imun ja ehkäisee laryngospasmia, joka lisää kuolleisuutta.

Se estää myös eritteiden aspiraation ja tukehtumisen tai mahdollistaa ravitsemukseen tarvittavien lisäsondien asettamisen.

Tukihoidon päätavoitteena on ehkäistä nämä komplikaatiot:

• sairaalainfektiot
• dekubitushaavat
• ruoansulatuskanavan verenvuodot
• tromboemboliset tapahtumat
• henkitorven ahtauma

Vaikeaa jäykkäkouristusta sairastavat potilaat ovat pitkäaikaisesti vuodepotilaita ja hengityskonehoitoon sidottuja. Keskimääräinen oleskelu teho-osastoilla on noin 33-40 päivää.

Tämän oleskelun aikana potilaita ravinnetaan ja nesteytetään parenteraalisesti eli ravintoaineita annetaan suoraan suoneen.

Riittävä ravitsemustuki minimoi aliravitsemuksen aiheuttamat komplikaatiot, ylläpitää elektrolyyttitasapainoa ja parantaa sydämen rytmihäiriöiden hoitoa.

Tromboembolian ehkäisyyn kuuluu hepariinien, pienimolekyylisten hepariinien tai muiden antikoagulanttien antaminen. Niiden antamista ei viivytellä. Makuuasennossa olevilla potilailla on suuri riski saada verihyytymiä ja niiden kulkeutuminen keuhkojen tai aivojen verenkiertoon.