Loisia, täitä tai muita tauteja kouluissamme ja päiväkodeissamme?

Esikouluikäiset lapset ovat tartuntatautien riskiryhmä. Heillä on erilainen bakteerifloora kuin aikuisilla, mutta myös kehittymätön immuunijärjestelmä. Lisäksi he ovat uteliaita ja koskettelevat mielellään jatkuvasti kaikkea. Kun lapsi tulee joukkoon, hänen elimistönsä on totutettava moniin uusiin taudinaiheuttajiin.

Asianmukainen ja riittävä hygienia on perusta tartuntatautien ennaltaehkäisylle. Siksi hygieniatottumuksia noudatetaan pienestä pitäen.

Jopa 80 prosenttia tartunnoista tarttuu likaisten käsien välityksellä, esimerkiksi hepatiitti A, salmonelloosi ja hengityselinsairaudet.

Lasten loiset

Loisten aiheuttamat sairaudet ovat suhteellisen yleisiä lapsiryhmissä ja laitoksissa. Eläinloisten aiheuttamia sairauksia kutsutaan eläintaudeiksi. Niiden esiintymiseen vaikuttavat hygienia, sosiaaliset olosuhteet ja yhteiselo.

Pedikuloosi - täit

Pedikuloosia pidetään lapsuuden täiden aiheuttamana tartuntatautina. Se koskee pääasiassa lapsia, mutta sitä voi esiintyä kaikissa ikä- ja sosiaaliryhmissä.

Tämä loinen elää useimmiten hiuksissa, mutta sitä voi esiintyä myös kulmakarvoissa, leuassa tai parrassa. Se tunnetaan myös nimillä hiusluteet tai päätäitä (Pediculus capit).

Lisäksi on olemassa myös vaatehärmä (Pediculus corporis), joka on joidenkin vakavien infektioiden kantaja. Jälkimmäinen ei kuitenkaan ole niin yleinen.

Tunnemme myös häpykärpäsen (Phthirus pubis), joka kiinnittyy sukupuolielinten alueen, kainaloiden tai rinnan karvoihin.

Liero on loinen, joka voi loista vain ihmisessä. Ne eivät hyväksy muuta verta kuin ihmisverta.

Pikkulute elää noin 30 päivää, jona aikana se voi munia 100-140 munaa. Tämä loinen ei lennä eikä hyppää, vaan se leviää lähikontaktissa. Se osaa kuitenkin uida, joten voit saada tartunnan uima-altaassa.

Ne leviävät pääasiassa lapsiryhmissä, päiväkodeissa ja kouluissa. Tartunta tapahtuu usein esineiden, kuten kampojen, pyyhkeiden tai esimerkiksi yhdessä nukkumisen välityksellä.

Täiden munia kutsutaan nitsiksi. Naaraat munivat niitä ja kiinnittävät ne tukevalla tiivisteellä hiusten juuriin. Päivittäin munitaan kolmesta neljään munaa. Valkoisista, myöhemmin kellanvalkoisista tai ruskeisiin vaihtelevista munista kuoriutuu toukkia. Urospuoliset täit ovat 2-3 millimetriä, naaraat 3-3,5 millimetriä suuria.

Sekä toukkien että täysikasvuisten täiden suupielet ovat sopeutuneet pistämään ja imemään verta, jota ne käyttävät ravinnokseen. Kun täitä pistetään, ne erittävät ihoon eritteitä, jotka aiheuttavat epämiellyttävää kutinaa. Sitä seuraava raapiminen aiheuttaa vaaran märkivästä tulehduksesta ja bakteerien kulkeutumisesta vaurioituneeseen ihoon.

Täiden esiintyminen ja leviäminen on yleisintä paikoissa, joissa ihmiset ovat läheisessä kosketuksessa toisiinsa. Tällaisia ovat esimerkiksi koulut, päiväkodit, asuntolat ja leirit.

Täit eivät pysty selviytymään alle senttimetrin pituisissa hiuksissa.

Pedikuloosin eli täitartunnan tyypillisiä oireita ovat pään karvaisen osan jatkuva kutina ja raapiminen. Silmämääräisesti eli paljain silmin päähän voi löytyä aikuisia ryömiviä täitä tai munia eli nitsoja. Niitä on useimmiten niskassa ja korvien takana.

Joidenkin lähteiden mukaan päätäiden esiintyvyys on lisääntynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana, mikä johtuu pääasiassa siitä, että madonpoistovalmisteet ovat menettämässä tehoaan ja täit ovat entistä vastustuskykyisempiä.

Entä koulu, sen velvollisuudet ja lainsäädäntö

Kaikki, mitä on tehtävä, jos lapsella ilmenee tarttuva loistauti tai muu akuutti sairaus, olisi sisällytettävä koulun toimintasääntöihin. Kun koulussa tai muissa koulun tiloissa esiintyy täitä, koulun velvollisuutena on ilmoittaa asiasta kaikille koulua käyvien lasten vanhemmille.

Kun täitä tai muita loisia epäillään, asiasta on ilmoitettava koulun hallinnolle ja lapsen vanhemmalle tai huoltajalle. Lapsi on eristettävä muista lapsista tilapäisellä valvonnalla.

On huolehdittava siitä, että päällysvaatteet pidetään erillään muiden oppilaiden vaatteista ja tavaroista. Tämä koskee erityisesti vaatekappaleita, jotka joutuvat kosketuksiin hiusten ja pään kanssa, kuten huiveja tai hattuja. Myös kampojen kaltaiset esineet on pidettävä erillään muiden lasten tavaroista.

Vanhempaa kehotetaan käymään lapsen yleislääkärin vastaanotolla syyhyn diagnoosin ja jatkotoimenpiteiden varmistamiseksi.

Vuodevaatteet ja henkilökohtaiset liinavaatteet on pestävä korkeassa lämpötilassa ja kuivattava ja silitettävä huolellisesti.

Päänahan kanssa kosketuksiin joutuneet esineet, kuten kammat, hiuskoristeet ja hiusneulat, on suihkutettava hyönteismyrkyllä, joka on tarkoitettu ryömivien hyönteisten torjuntaan. Patjat ja patjatyynyt on tuuletettava, altistettava auringonvalolle ja jätettävä käyttämättä vähintään 3-4 päivään.

Ihannetapauksessa desinfiointi olisi suoritettava samaan aikaan kaikille ryhmään kuuluville lapsille, myös niille, joita ei ole desinfioitu. Luotettavan vaikutuksen saamiseksi desinfiointi on suositeltavaa toistaa 8-14 päivän kuluttua.

Koulun olisi ilmoitettava muille vanhemmille päätäiden esiintymisestä koulun tiloissa. Koulun olisi myös kannustettava vanhempia tekemään yhteistyötä lasten hiusten päivittäisessä ennaltaehkäisevässä tarkastuksessa ennen kouluun tai päiväkotiin menoa.

Vanhempien vastuu

Pedikuloosi on sairaus, joka edellyttää myös terveydenhuoltoa. Vanhemmat ovat vastuussa lapsen terveydestä ja terveydenhuollon mahdollistamisesta. Jos tämä hoito laiminlyödään, sitä voidaan pitää huolenpitovelvollisuuden rikkomisena. Se on myös perusoikeuksien loukkaus, ja sen ratkaiseminen kuuluu sosiaalilaitosten toimivaltaan.

Vanhempi on vastuussa:

• perheen hygieniasääntöjen noudattamisesta
• henkilökohtaisten ja vuodevaatteiden säännöllinen vaihtaminen
• pyykin pesu korkeissa lämpötiloissa
• hattujen, huivien, kampausten ja huivien pesu ja desinfiointi.
• lapsen hiusten säännöllinen tarkastaminen
• jos täitä esiintyy, lasta ei saa tuoda kouluun, vaan siitä on ilmoitettava välittömästi koululle, jotta koulussa voidaan ryhtyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.
• jos epäillään, on mentävä lääkäriin pedikuloosin vahvistamiseksi tai poissulkemiseksi ja jatkotoimien määrittämiseksi.

Pedikuloosin ehkäisy

Tehokkain toimenpide täiden leviämisen estämiseksi on lasten hiusten tarkastaminen päivittäin. Jos täitä löytyy, hoida välittömästi täishampoolla.

Tehokkain keino estää pedikuloosin uusiutuminen on tehdä desinfiointi samanaikaisesti paitsi kaikille koulun lapsille myös perheenjäsenille.

Jos epäillään, lapsi voidaan ottaa laitokseen vasta lääkärintodistuksen esittämisen jälkeen.

Vakavin ongelma ja komplikaatio on se, että alemmista sosioekonomisista oloista tulevat perheet eivät useinkaan ryhdy tehokkaisiin hoitotoimenpiteisiin, koska sairausvakuutus ei kata desinsektiomyrkkyjä.

Täiden poistomenettely

Täit voidaan lopullisesti vahvistaa tai kumota käyttämällä paksua kampaa. Hiuksia on kammattava juurista lähtien kevyen tyynyn päällä vähintään viiden minuutin ajan.

Hiusten tiheää pesua pidetään riittämättömänä menetelmänä, vaikka se osittain estää loisten lisääntymisen. Niiden poistamiseksi on käytettävä tähän tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita ja noudatettava ohjeita. Kun hiukset on pesty täitä ehkäisevällä shampoolla, ne on huuhdeltava, kuivattava ja kammattava tähän tarkoitukseen suunnitellulla paksulla kammalla. Näin kaikki kuolleet täit ja nitsit poistetaan hiuksista.

Hatut, huivit tai huivit olisi keitettävä tai pestävä korkeassa lämpötilassa, jos mahdollista, kuivattava, altistettava auringonvalolle tai silitettävä huolellisesti ja suihkutettava hyönteiskarkotteella. Samoin olisi käsiteltävä esimerkiksi vuodevaatteet, patjat ja muut vastaavat tavarat.

Markkinoilla ei ole tällä hetkellä mitään tuotetta, jolla munat eli nitsit voitaisiin poistaa tehokkaasti. Markkinoilla olevat tuotteet eivät läpäise nitsissä piileviä pöpöjä. Tämä johtuu turvallisuussyistä lapsen ihon kannalta. Ainoa vaihtoehto on poistaa nitsit käsin, hius kerrallaan, ja kammata ne pois. Ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä kaikkea vastaan voidaan käyttää niin sanottuja karkotustuotteita.

Lapsen täiden kehityskierto:

Eläinten levittämät loiset

Ulkoleikkipaikat, kiipeilytelineet ja hiekkalaatikot ovat myös osa kouluja ja päiväkoteja. Väärin huolletussa hiekkalaatikossa voi esiintyä loisia, kuten enterobioosia aiheuttavaa rupilasta tai askariaasia aiheuttavia sukkulamatoja. Toksoplasmoosin tiedetään olevan pääasiassa kissojen levittämää.

Nämä loiset kulkeutuvat elimistöön useimmiten eläinten ulosteista lapsen likaisten käsien kautta. Useimmiten kyseessä ovat kissat, koirat tai linnut. Ne aiheuttavat ruoansulatusvaivoja, kuten vatsakipua tai oksentelua, mutta myös ihottumaa tai peräaukon kutinaa.

Toiminnanharjoittajan olisi pitänyt ylläpitää tiettyä puhtautta ja estää hiekan mikrobi- ja loiskontaminaation ylittyminen.

Lue lisää hiekkakuopan hoitajien sairauksista ja velvollisuuksista artikkelista:Lasten hiekkalaatikot mahdollisena terveysriskinä.

Ihoilmiöihin liittyvät sairaudet

Tarttuvia tauteja, jotka ilmenevät ihottumina tai muina ärtyneen ihon oireina, voi olla monenlaisia. Ihon ilmenemismuodot ilmenevät kuitenkin usein ensimmäisten epäspesifisten oireiden jälkeen.

Spála

Tulirokko on tartuntatauti, joka ilmenee aluksi nielurisatulehduksena, minkä vuoksi se tunnetaan myös nimellä tulirokko. Sen aiheuttaa streptokokkibakteeri, joka tuottaa toksiinia, joka aiheuttaa kuumetta ja vaurioittaa ihon alla olevia hienoja verisuonia. Tästä syntyy tyypillinen tulirokko-ihottuma. Sitä esiintyy ensin alavatsassa ja rintakehässä, minkä jälkeen se leviää raajoihin.

Alkuoireita ovat kuitenkin päänsärky, oksentelu, kuume ja nielurisatulehduksen tapaan nielurisojen turvotus, joka peittää nuppineuloja ja märkäistä pinnoitetta. Tyypillinen oire on aluksi valkoisella pinnoitteella päällystetty kieli, joka myöhemmin kuoriutuu kirkkaanpunaiseksi, niin sanotuksi vadelmakieleksi.

Se on yleinen ryhmissä, sillä se tarttuu pisaratartuntana. Se leviää siis ilman välityksellä aivastamalla tai yskimällä. Hoito koostuu pääasiassa antibiooteista.

Voit lukea lisää tulirokkoa käsittelevästä artikkelista.

Vesirokko

Myös vesirokko on erittäin tarttuva tauti, joka leviää pisaratartuntana. Taudin aiheuttaa Vaaricella zoster -virus. Oireita ovat korkea kuume, kuume, vilunväristykset tai huonovointisuus. Tyypillisimpiä oireita ovat koko kehossa olevat ihottumat ja rakkulat, jotka kutisevat ikävästi.

Koska kyseessä on virustauti, hoito antibiooteilla on turhaa. Hoitoa annetaan liitännäisoireiden lievittämiseksi ja ihottumien paikallishoidoksi nestemäisellä jauheella tai antiseptisellä voiteella. Nämä saavat ihottumat kuivumaan paremmin, estävät uusien infektioiden syntymisen ja lievittävät kutinaa. Taudin koettuaan elimistö kehittää elinikäisen immuniteetin tautia vastaan.

Lue lisää vesirokkoa käsittelevästä artikkelista

Tuhkarokko

Toinen pisarareitin välityksellä tarttuvista tartuntataudeista. Tauti alkaa epäspesifisillä oireilla, kuten kohonneella lämpötilalla, kuumeella. Myöhemmin ilmaantuu punoittavia sidekalvoja, kuivaa ärsytystä aiheuttavaa yskää ja tyypillisiä ihottumia pienten täplien muodossa.

Taudin vakavuus piilee sen mahdollisesti vaarallisissa komplikaatioissa, kuten keuhkokuumeessa ja keskushermoston häiriöissä. Tuhkarokon esiintyvyys on kuitenkin vähentynyt merkittävästi tuhkarokkorokotusohjelman ansiosta.

Hoito on oireenmukaista eli siinä keskitytään taudin liitännäisoireisiin ja komplikaatioihin.

Lue myös artikkeli Tuhkarokko ja lehtiartikkeli Tuhkarokko vai vesirokko?

Ruoansulatuskanavan sairaudet

Yleisimmät taudit ovat virusten aiheuttamia. Bakteeriperäisiä ovat lähinnä bakteerit, kuten salmonella, shigella, kampylobakteeri, stafylokokki, klostridit tai patogeeninen E coli.

Tartuntakohta on useimmiten suu, saastuneen veden tai ruoan kautta.

Virustautien taudinkulku on usein nopea, mutta asianmukaisella hoidolla lapsen tila paranee nopeasti. Bakteeritautien taudinkulku on yleensä asteittaisempi, mutta se on vakavampi. Antibioottihoito on usein tarpeen.

Ruoansulatuselimistöön vaikuttavien sairauksien kulkuun liittyy usein ripulia ja oksentelua. Siksi on tärkeää varmistaa riittävä nesteen saanti ja välttää elimistön kuivuminen. Jos riittävää nestemäärää ei ole mahdollista antaa luonnollisesti, on tarpeen antaa infuusiohoitoa.

Hepatiitti A

Kyseessä on hepatiitti A -viruksen aiheuttama maksan tulehduksellinen virustauti. Tätä tartuntatautia voi esiintyä sosiaalisesti heikossa asemassa olevissa väestöryhmissä, joissa hygieniataso on heikompi. Lapsi voi saada tartunnan saastuneiden käsien, veden tai ruoan välityksellä. Tartuntalähteenä on henkilö, joka erittää virusta ulosteiden välityksellä.

Myös alkuoireet ovat epäspesifisiä, kuten kuume, päänsärky, oksentelu tai ripuli. Tyypillistä on icterus - ihon ja silmänvalkuaisten keltainen värimuutos. Virtsa on tummaa, uloste vaaleampaa.

Tehokkain ennaltaehkäisykeino on hygienia. Toinen tehokas ennaltaehkäisykeino on rokottaminen, mutta se ei ole pakollinen. Sitä suositellaan kuitenkin erityisesti sosiaalisesti heikossa asemassa olevilla alueilla asuville lapsille, erityisesti ennen kuin he menevät yhteisiin tiloihin, kuten kouluihin tai päiväkoteihin.

Hoito riippuu taudin kulusta. Useimmissa tapauksissa riittää vuodelepo ja rasvaisen ja rasvaisen ruoan välttäminen. Alkuvaiheessa suositellaan sokeripitoisen ruokavalion lisäämistä tai glukokortikoidien eli tulehdusreaktiota vähentävien lääkkeiden antamista.

Lue myös lehden artikkeli.

Aamusuodatin

Esiopetuksen ylläpitäjien tulisi varmistaa, että esikouluun otetaan vain lapsia, joilla ei ole merkkejä tartuntataudeista. Tätä varten tehdään niin sanottu aamusuodatus, jossa vastuuhenkilö tarkistaa lasten terveydentilan heidän saapuessaan laitokseen.

Jos päivän aikana ilmenee merkkejä tartuntataudista, koulun vastuulla on huolehtia siitä, että lapset erotetaan muista lapsista tilapäisellä valvonnalla, ja ilmoittaa asiasta vanhemmille. He suosittelevat sitten lääkärikäyntiä taudin vahvistamiseksi tai poissulkemiseksi.

Ylempien hengitysteiden limakalvotulehdukset, joihin liittyy nuha ja yskä, ovat yleisimpiä lapsilla. Aiheuttajat ovat yleensä viruksia tai bakteereja, jotka leviävät pisaratartuntana eli yskimällä tai aivastamalla pieniä pisaroita, jotka sisältävät patogeenisiä bakteereja.

Lapsi voi palata kouluun vasta, kun hän on täysin toipunut, mikä vähentää muiden lasten tartuntariskiä ja nopeuttaa täydellistä toipumista. Toiminnanharjoittajalla on oikeus pyytää toimivaltaisen lääkärin todistus lapsen toipumisesta ja koulukuntoisuudesta.